Sosiaalisen median kautta minut tavoitti peitenimeä ”Mästerkatten” käyttävän nuoren ruotsalaisen äärioikeistolaisen tilitys siitä, miten hän aikoinaan hurahti liikkeen kannattajaksi ja mikä sai hänet sittemmin irrottautumaan siitä. Koska omaa isänmaatamme on jo puolen vuosikymmenen ajan järsinyt tämä sama tappava syöpä, eikä Ruotsia huomattavasti sairaampi ja hauraampi yhteiskuntaruumiimme kykene tuottamaan riittävästi vasta-aineita, on syytä lukea ajatuksella, mitä mestarikissalla on sanottavanaan.
Breivikistien terrori uhkaa sinuakin
30.12.2012
Panu
Muuan tuttuni feminismisotien ajoilta (silloinen kiistakumppanini, jonka kanssa olen nykyään ihan mukavissa väleissä), nuorehko täysin syntyperäinen suomalainen nainen, kertoi äskettäin siitä, kuinka joutui täällä Suomessa rasistisen solvaamisen kohteeksi. Hänen tyttönimensä on lattean suomalainen - ei ihan Juuli Junttanen, mutta suunnilleen; ja hänen nykyinen avioliiton kautta saatu sukunimensä on yksi noista kaksiosaisista yleensä maisemaan tai maantietoon liittyvistä, mitä näitä nyt on Tammilehtoja ja Sorsakoskia ja Vehkakoskia ja Kalmakurkia, mainitakseni muutaman esimerkin ihan umpimähkään. Mustat hiukset hänellä kyllä on. Se riittää nyky-Suomessa siihen, että häntä epäillään milloin eteläeurooppalaiseksi, milloin juutalaiseksi ja milloin arabiksi, ja sitten tuleekin painokelvotonta tekstiä. Tämänkertaisella kierroksella hän kuuli olevansa juutalainen, ”saatanan Anne Frank” (!), jonka syytä kaikki Lähi-idän ongelmat muka olivat. Joskus toiste hänet varmaankin - ”kreikkalaisena” - syyllistetään EU:n talousongelmista, tai italialaisena Berlusconin seksuaalisista mauttomuuksista. Ja jos vallan muslimina pidetään, sitten vasta törkyä lentääkin.
Auta miestä mäessä - vai mieluummin pois mäestä?
29.12.2012
Panu
Joulun aikaan tuli vaihteeksi istuttua televisionkin ääressä, ja sieltä tuli mielenkiintoinen mainos, jossa toivottiin osallistujia ”kansallistalkoisiin”. Talkoissa oli kyse kadunmiehen aktivoimisesta suomalaista mäkihyppyä tukemaan, koska sille ei kuulemma riitä valmennusrahoja. Maineemme mäkikotkien mahtimaana oli siis vaakalaudalla, ja kansaa kaivattiin ojentamaan karttuisa kätensä, vallankin näin uudenvuoden päivän alla, onhan Garmisch-Partenkirchenin mäkikilpailun seuraaminen televisiosta ollut suomalaisten uuden vuoden rituaali ties kuinka kauan ja, mestari Matti Nykäsen kuuluisaan lausahdukseen viitatakseni, Saksa-Itävalta toinen kotimaamme ainakin mäkiviikon - saksalais-itävaltalaisittain Vierschanzentourneen eli neljän mäen turnauksen - aikana.
Kodinturvajoukot vai kodinturmajoukot?
26.12.2012
Panu
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ehdottanut Suomeen ”vapaaehtoisia kodinturvajoukkoja”, jotka voisivat esimerkiksi syrjäseuduilla ottaa poliisin tehtävät hoitaakseen. Kuten tiedämme, julkisissa menoissa säästetään nykyään vähän kaikkialta ja poliisiammattikorkeakoulusta valmistuu väkeä pikemminkin kilometritehtaalle kuin poliisiasemalle. Suojeluskuntien uudelleen perustamisesta on tietysti haaveiltu ihmishenkikriittisissä piireissä siitä asti kun neukkula meni konkkaan, mutta haja-asutusalueiden poliisipula on laajempi ja asiallisempi huolenaihe: oliko se nyt viime talvena kun Lapista kaikui sellainen ahdistunut rääkäisy, että kohta tässä kai täytyy perustaa kodinturvajoukot kun ei larvakyliin riitä poliisia eikä nimismiestä.
Perussuomalainen realismi taiteessa
23.12.2012
Panu
Kuten muistamme, perussuomalaiset halusivat tässä vuosi pari sitten, että taiteen pitäisi olla kansallisia arvoja ja suomalaista identiteettiä vahvistavaa ja mitä kaikkea. Sillä kertaa juttu jäi siihen, että asiasta kohkattiin aikansa ja sen jälkeen persut väittivät, että kyseessä oli pelkkä provokaatio, trolli, vitsi ja läppä. No, trollipuolueeksihan heitä on jo piireissänsä mainittukin, joten mikäpä siinä. Toisaalta kyseessä kuitenkin oli pahamaineisen Suomen Sisun ohjelman yksi kohta, johon vihjailut ”erehdyttävästi jätettä muistuttavasta nykytaiteesta” oli kopioitu lähes sellaisenaan natseilta, olkoonkin että modernin taiteen sijasta rappiotaiteena paheksutaan nyt postmodernia. Niinpä näyttää siltä, että perussuomalaiset aikovat jatkaa tämän taideasian inttämistä maailman tappiin, tai ainakin siihen asti kunnes puoluetukien säätiöijäsisäpiiri siirtyy ”ota rahat ja juokse” -operaatiossaan ”ota rahat” -vaiheesta ”juokse” -vaiheeseen.
Somalin kirjakielen syntymäpäivä
22.12.2012
Panu
Pari päivää sitten somalit kaikkialla maailmassa juhlivat somalin kirjakielen nelikymmenvuotispäivää. Somali sai standardisoidun kirjakielen vuonna 1972, kun maata aikakauden poliittisen muodin mukaisesti johti sosialistipresidentti Mohammad Siad Barre, tai Maxamed Siyaad Barre, kuten hänen nimensä kirjoitetaan somaliksi. Sen kolmannen maailman sosialismijollotuksen kaikki säkeistöt eivät luvanneet hyvää ihmisoikeuksille, kuten tiedämme, mutta lukutaidon edistämisessä ja kirjakielen kehittämisessä Siad Barren hallitus ansioitui oikeastikin.
Pornonäyttelijä ja vapaa tahto
19.12.2012
Panu
Viikonloppuna muuan uskollinen lukija lähetti minulle linkin puoliksi suomalaisen, amerikkalaistuneen pornotähtösen haastatteluun arvellen, että se voisi kiinnostaa minua. Tähtönen näet korosti kokeneensa ja yhä kokevansa pornoilunsa myönteisesti ja ilman erityisiä ahdistuksen tunteita, eikä hän ollut ajautunut huumeisiin eikä muutenkaan itsetuhoiseen käytökseen. No tokihan pornoasiat aina ansaitsevat blogikirjoituksensa, joten väsäänpä tässä sitten yhden näinkin jouluisesta aiheesta. Pornohan on ehtymätön keskustelunaihe, koska seksuaalisuus kuuluu ihmisen osaan, ja sitä myöten myös seksuaalisuuden kuvallinen esittäminen.
Joukkomurhat, äärioikeisto ja aselakikeskustelu
16.12.2012
Panu
Yhdysvalloissa on taas tapahtunut uusi koulujoukkomurha, ja meilläkin on ymmärtääkseni taas puheena aselakien kiristäminen. Otetaanpa siis puheeksi tämäkin asia, jota tietysti eritoten breivikistinen äärioikeistomme on pitänyt esillä - sille kun on niin tuiki tärkeää varmistaa oikeutensa lailliseen aseistautumiseen. Laitonta sotilaallista toimintaahan on niin äärimmäisen noloa ja nöyryyttävää joutua harrastamaan kaikenlaisilta trokareilta ostetuilla, mahdollisesti hyvinkin huonokuntoisilla pyssyillä. Sitten kun ne tulevat sinun lastasi tappamaan, niin olet varmaan rajattoman kiitollinen, että he tekevät sen edes uutena ostetulla ja hyvin hoidetulla torrakolla.
Itsenäisyyden määrittelemisestä
13.12.2012
Panu
Eksoottisniminen nuorukainen tuli kuvanneeksi nykysuomalaista tapaa juhlia itsenäisyyspäivää lapselliseksi, epämääräiseksi ja yliampuvaksi. Asiasta nousi välittömästi hirveä meteli ja sämennys, ja nuorukainen ajettiin törkeyksillä ja tappouhkauksilla piilopirttiin. Osittain kyse oli siitä, että nuorukaisen nimi viittasi jonnekin Lähi-idän tai Iranin suunnalle, jolloin hänen pelkkä olemassaolonsa oli tietynlaiselle väestönosalle punainen vaate, osittain tietysti siitä, että hänen vastauksensa gallupkysymykseen oli esitetty harhaanjohtavasti. Mutta itsenäisyys, itsenäisyysjuhlinta ja itsenäisyyden merkitys ovat tietysti kaltaiseni isänmaallisen miehen sydäntä lähellä, joten näin tärkeälle asialle on syytä omistaa kokonainen kirjoitus.
Tolkien hobittina
11.12.2012
Panu
Tällä viikolla elokuvateattereihin tulee Hobitin - eli vanhana käännöksenä Lohikäärmevuoren - filmatisointi. Luullakseni useimmat sukupolveni edustajat muistavat kirjan aikamoisena pettymyksenä Sormusten herran jälkeen, eikä se johtunut ainoastaan omituisesta, söpöstelevästä ja lapsellisesta suomennoksesta. Itse olin tuolloin siinä ikävaiheessa, vähän toisella kymmenellä, kun muumit tuntuivat vauvojen jutuilta, joten asiaa ei auttanut sekään, että suomennoksen oli kuvittanut tunnistettavalla tyylillään Tove Jansson.
Tuntematon sotilas eilen, tänään ja huomenna
8.12.2012
Panu
Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa voi ottaa puheeksi kansallisromaanimme Tuntemattoman sotilaan ja sen merkityksen suomalaiselle kulttuurille. Sekä tuttavapiirissäni että laajemminkin on esiintynyt säälittävähköjä yrityksiä saada kriittisen individualistin mainetta väheksymällä Väinö Linnaa yleisesti ja Tuntematonta aivan erityisesti, joten setä selittää nyt isänmaasta ja sen historiasta vieraantuneille, mikä siinä kirjassa on niin hienoa.
Ulkomainen vastajihadisti Suomen miehittäjänä
5.12.2012
Panu
Pertti Salolainen meni möläyttämään jotakuinkin niin, että Yhdysvalloissa ei oikein ole mahdollista toteuttaa Israelin suuntaan kriittistä ulkopolitiikkaa, koska maan vahva juutalainen painostusryhmä ei moista salli. Mikä mekkala siitäkin nousi: historiansa aikana Israelin työväenpuoluettakin lähellä ollut, mutta nykyään melko huruoikeistolaisen lehden mainetta nauttiva Jerusalem Post leimasi Salolaisen antisemiitiksi, ja nyt vaaditaan jo Salolaisen eroa eduskunnasta. Mitähän kautta tieto levisi Israeliin? Aivan oikein: lähettipoikina toimivat ”maahanmuuttokriittisen” vastajihadverkoston bloggaajat.
Kuriton tyttö ihmisihanteena
2.12.2012
Panu
Maksumuurin vuoksi en lue netti-Hesaria kuten ennen - minun rahani tarvitaan Hesarin tilausta tärkeämpiin asioihin, kuten iirinkielisten vanhojen ukkojen ja mummojen hampaattomasta suusta muistiinmerkittyihin kuvauksiin siitä, miten ennen vanhaan turvetta kiskottiin - mutta Rosa Meriläisen hiljattainen kurittomia tyttöjä ihannoiva kolumni (eipä mitään uutta sielläkään suunnalla) on saanut Lily.fi:n Joanna Palménin reagoimaan, ja hänen vastineensa Rosan puuduttaviin feministisiin kliseisiin on sen verran fiksu, että minunkin täytyy ottaa asia käsittelyyn.
Katalonian itsenäisyys ja katalonian kieli
30.11.2012
Panu
Äskettäisissä alueellisissa vaaleissa Katalonian itsenäisyyttä kannattavat tahot voittivat, joten nyt sitten kaikki spekuloivat sillä mahdollisuudella, että tämä Espanjan rikkain ja hyvinvoivin osa julistautuu itsenäiseksi. Asiasta on tietysti lyöty rumpua ennenkin, eikä valmista ole tullut, mutta käännetäänpä silti katseet Barcelonan suuntaan. Näin vähemmistökielten harrastajana olen aina tuntenut tiettyä lukkarinrakkautta Kataloniaa kohtaan, koska siellä paikallinen kieliliike on menestynyt ja onnistunut nostamaan alueellisen kielen yhteiskunnan valtavirtaan. Tosin katalonian kieli ei ole koskaan ehtinyt hävitä niin vähiin kuin iiri, bretoni tai edes walesin kieli, jolla on kelttikielistä parhaat mahdollisuudet säilyä puhuttuna. Katalonialla on nimittäin enemmän puhujia kuin suomella, jos kohta kaikki eivät kutsu kieltään kataloniaksi eivätkä aina osaa lukea ja kirjoittaa sitä.
Kenen asialla Marko Forss?
28.11.2012
Panu
Sankarihahmoksi viestimissä nostettu konstaapeli Marko Forss on viimeaikaisissa blogikirjoituksissaan, Twitter-puheenvuoroissaan ja muissa julkisissa lausunnoissaan myötäillyt niin viimeisen päälle äärioikeiston karkeimman ja rikollisimman osan mielipiteitä ja maailmankuvaa, että se on herättänyt runsaasti pahaa verta kaikkien natsiterroristien uhrien keskuudessa, joiden puolesta velvollisuuteni on ottaa kantaa julkisesti. Näkemykseni, jonka jakavat luullakseni useimmat muutkin äärioikeistolaisen nettiterrorin suojatta jätetyt uhrit, on se, että konstaapeli Forssista on tullut jo poliisin hyvän maineenkin kannalta lähinnä riippakivi.
KGB:n lapsikomissio ja suomalaisten uusi alkumyytti
25.11.2012
Panu
Suomalaiset kansanedustajat Pertti Salolainen, kokoomus, ja Juho Eerola, breivikistipuolueen breivikistisiipi, ovat innokkaina julistaneet ”järjen voittaneen” Venäjällä, koska siellä on ”peräännytty” ja ”suostuttu” Suomen ja Venäjän yhteisen lapsiasioiden komission perustamiseen. Komission tarkoituksena on tietysti ratkoa ainoastaan Suomessa asuvien venäläisten lasten huostaanottokysymyksiä, sillä jos Venäjällä asuva suomalainen lapsi joutuu lastensuojelutoimien kohteeksi, se on ainoastaan oikein ja ortodoksisen Jumalan sallimus, koska Venäjähän ei tee virheitä, jos venäläisiltä viranomaisilta kysytään - tai ei ainakaan Venäjää hallitseva jumalkuningas Putin. Sanoihan muuan Venäjää Jumalanaan palvova pastorismieskin serbialaista sanontaa siteeraten, että Venäjä on maan päällä se mitä Jumala on taivaissa.
Suomen CIA taktis-teknisissä touhuissa
23.11.2012
Panu
Suojelupoliisista on tällä viikolla kajahtanut kaksi uutista. Ensimmäinen on se, että laitoksen luultavasti kyvyttömin ja ammattitaidottomin johtaja sitten punaisen Valpon resupekkojen, Ilkka Salmi, haaveilee sen muuttamisesta ”Suomen CIA:ksi”, sisäministeriöstä riippumattomaksi turvallisuuspalveluksi, jonka agenteille tosin ei ihan vielä kaavailla oikeutta teloittaa ilman oikeudenkäyntiä Suomen oletettuja vihollisia (voi saakeli, ei sitten ikinä mitään kivaa) eikä pelata isoilla valtion rahoilla Monte Carlon kasinolla, mutta ilmeisesti toimintaleffameininkiä kuitenkin on luvassa jännittävissä ulkomaisissa ympyröissä.
Strugatskin veljesten muistolle
21.11.2012
Panu
Neuvostoliiton tunnetuimmat tieteiskirjailijat, veljekset Arkadi ja Boris Strugatski, ovat nyt molemmat poistuneet keskuudestamme. Kirjoitan tarkoituksella ”Neuvostoliiton”, koska vanhempi herroista, Arkadi, ei juurikaan elänyt neuvostovaltiota pitempään, vaan menehtyi jo vuonna 1991. Kahdeksan vuotta nuorempi, vuonna 1933 syntynyt Boris, kuoli nyt, marraskuun 19. päivänä. Koska scifiin hurahtaneena teinipoikana luin jo kaiken heidän suomennetun tuotantonsa, lienen oikea mies pystyttämään heille muistomerkin, vaikka tietysti he ovat julkaisseet venäjäksi paljon sellaista, mitä en ole lukenut.
Nuoret miehet miehisyyden kourissa
18.11.2012
Panu
Sisäministeriö on juuri saanut teetettyä selvityksen siitä, miksi nuoret miehet tekevät väkivaltarikoksia ja joukkomurhia. Uutisten mukaan selvityksessä sönkätään kaikenmoista roskaa siitä, kuinka kriisiytynyt mieheys pakottaa esimerkiksi koulukiusatun tekemään kiusaajilleen äärimmäisen maskuliinista väkivaltaa ampumalla heidät pyssyllä. Sallikaa minun todeta tähän: plää plää plää. Mieheys ja maskuliinisuus on harvinaisen hyödytön ja tyhjänpäiväinen iskusana, jota ilman pärjättäisiin erinomaisesti. Jos koulukiusaamisen uhrit nousevat kapinaan surmaamalla vainoojansa, sen voi selittää mainiosti ilman tuota mieheysmystiikkaa.
Katolinen kuolema hindunaiselle
16.11.2012
Panu
Asia on aika vakava, joten aloitetaanpa pienellä kevennyksellä: miesnäkökulmasta Irlanti on oikein mukava maa, koska siellä on paljon luonnostaan isotissisiä nuoria naisia. Maassa pitemmän aikaa asuessani luulin aluksi, että silikoneja harrastettiin Irlannissa enemmän kuin missään muualla, koska oli selvää, että noin solakoilla neidoilla ei pitäisi olla noin vaikuttavaa rintavarustusta. Vähitellen kuitenkin syy selvisi: aborttiin päättyvät teiniraskaudet ovat Irlannissa niin arkipäivää, että suuri osa tytöistä saa jättirinnat raskauden aiheuttaman hormonimyrskyn myötä tuossa neljäntoista iässä, kropan kehityksen ollessa vielä kesken. Kun ehkäisyvälineet ja seksuaalivalistus eivät Irlannissa vieläkään ole aivan helposti saatavilla, Ison-Britannian puolella hankittu abortti on rutiiniehkäisykeino maassa, jossa raskauden keskeytys on lailla kielletty.
Vanhemmat jutut arkistosta.
