Kävinhän minäkin sen Avatarin lopulta katsomassa. Arvostelijat olivat ennalta julistaneet jotakuinkin niin, että elokuvan visuaalinen maailma on päätähuimaava, mutta tarina lattea. Vaikka väitteessä on jonkin verran perää, minulla ei ole mitään syytä vähätellä elokuvan ansioita. Se tempaisi mukaansa ihan toisella tavalla kuin useimmat vastaavanlaiset rymistelyt, ja mitä juoneen tulee, eihän se ehkä ollut kovin omaperäinen, mutta eeppisellä sankaritarinalla nyt on ihan lajityyppinäkin omat rajoituksensa ja konventionsa.

Lue lisää | Kommentit (6)

Rosa Meriläisen tuore kolumni käsitteli minullekin läheistä aihetta eli nuorten ja nuorehkojen akateemisten ihmisten vaikeutta sijoittua työmarkkinoille ja asettua aloilleen. Kuten lukijani varmasti muistavat, ehdin opiskella kemiaa vuosikausia, ennen kuin tulin järkiini ja siirryin kieliin, joita kyllä harrastin jo kemistiaikoinani. Täysin hukkaan heitettynä aikana en kyllä pidä kemistivuosianikaan, sillä luonnontieteellinen yleissivistys ei todellakaan ole haitaksi kellekään, mutta nuoruuden jatkuva epävarmuus työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta on tuiki viheliäinen olotila, ja nykykulttuurimme surullisimpia piirteitä on, että se pyrkii killuttamaan inehmoraiskaa tässä löysässä hirressä loputtomiin.

Lue lisää | Kommentit (11)

Tuoreen lehtiuutisen mukaan Pohjois-Korean edustusto Suomessa on ilmoittanut, että maassamme juhlitaan rakkaan johtaja Kim Jong-Ilin syntymäpäiviä. Siis hetkinen? Pohjois-Korea ilmoittaa tuosta vain, että Suomessa juhlitaan? Selvä. Hyvä kun kerroitte, muuten en olisi tiennytkään juhlivani. No, leikki leikkinä: kyllähän Suomessa on ihan kotimaisia kansalaisia, jotka ovat valmiita osallistumaan juhlintaan. Onhan meillä vieläkin jossain juche-aatteen opintopiiri, ja netistäkin löytyy jotain vaihtoehtoisia uutisia, joiden avulla pysymme yhteydessä mm. juuri pohjoiskorealaisiin näkemyksiin maailman menosta.

Lue lisää | Kommentit (11)

Yläasteen nurkalla oli sisäänkäynti infernoon. Oven avattuamme valkoiseksi maalatussa betoniseinässä luki: SALIIN VAIN URH.TOSSUISSA. Käännyimme vasemmalle ja laskeuduimme portaita maan alle, missä odotti kaasukammio. Kaasukammion seinät huokuivat vuosikymmenten nuorukaishikeä, jolle läsnäolijoiden oma lemu antoi pistävän lisämausteensa. Joka selvisi myrkyttymättä kaasukammiosta, sai nousta äskeisiä portaita ylös - ne veivät paljon sisäänkäyntiä ylemmäksi, ja kolmen rapun sarjoissa ne julistivat sanomaa: ei ulkojalkineissa - ei avojaloin - vain urh.tossuissa - ei ulkojalkineissa - ei avojaloin - vain urh.tossuissa - ei ulkojalkineissa - ei avojaloin - vain urrggghh… Ylhäällä alkoivat sitten infernon varsinaiset kidutukset.

Lue lisää | Kommentit (34)

Kulttuurikuolemien kronikka jatkuu: tällä kertaa ajasta ikuisuuteen siirtyi yhdeksänkymppiseksi yltänyt Jerome David Salinger, joka tunnetaan yhdestä ainoasta romaanista. Romaani on tietenkin Sieppari ruispellossa, jonka jälkeen Salinger kirjoitti muutaman muun kirjan ja vaikeni sitten kirkkonsa rakennettuaan. Tai no, itse asiassa häntä lienee kismittänyt se, että mikään hänen jälkeen päin kirjoittamansa ei saanut esikoisromaanin kaltaista huomiota. Kyllähän häneltä on suomeksikin ilmestynyt ainakin Yhdeksän kertomusta, jonka muistan lukeneeni joskus nuorena poikana, mutta kirjan sisällöstä minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa. Minulle Salinger pysyy edelleenkin Siepparin kirjoittajana, ja luulenpa, etten ole yksin.

Lue lisää | Kommentit (14)

Viime viikolla kuoli jo varsin kunnianarvoiseen ikään päässyt Jacques Martin, joka monien ranskalaisten ja belgialaisten sarjakuvapiirtäjien tapaan oli oppinut ammattinsa Tintin piirtäjän Hergén studiolla. Täällä Suomessa hänet tunnetaan varmasti parhaiten selkeäviivaisella tyylillä piirretyistä gallialaisen, mutta roomalaistuneen Alix-nuorukaisen seikkailuista. Alix ilmestyi suomeksi jo 1970-luvulla, itse asiassa albumeja näkyy tulleen peräti kahdeksan, ja kaikki julkaistiin parin vuoden aikana. Tiettävästi Martin teki hyvinkin parikymmentä Alix-seikkailua uransa mittaan, ja yli kymmenen olisi ollut valmiina sitten kun suomennostöihin ryhdyttiin. Ne eivät ilmeisesti kuitenkaan käyneet riittävän hyvin kaupaksi.

Lue lisää | Kommentit (8)

Taidepiirejä hallitsevat taistolaisten kakarat saivat päähänsä nerokkaan idean perustaa Suomeen yhdistyksen vasemmistolaisille taiteilijoille, ihan niin kuin tämä keskinäisen kehumisen ja poikkinainnin kerho ei jo ennestään päättäisi siitä kuka tässä maassa saa apurahaa ja sisäfileetä. Koska vanhemman sukupolven lehtineekerit saivat tästä tekosyyn muistella vanhoja hyviä aikoja, Hesarin piti tietysti kutsua koolle raatinsa pohtimaan sitä ikävää kysymystä, kaivataanko taiteessa poliittista herätystä. Juu, kyllä, toimitti raadin enemmistö. Minä sanon siihen vain, että taitaa tämä suomalainen taide nykyään olla jo vähän liian hyvää, kun sitä pitää ruveta tuolla tavalla ehdoin tahdoin huonontamaan.

Lue lisää | Kommentit (20)

Miellyttäväksi yllätyksekseni sain juuri tietää, että yksi iirinkielisen nykykirjallisuuden klassikoista, Seosamh Mac Griannan An Druma Mór - Suuri rumpu - on juuri julkaistu englanniksi käännettynä, tietenkin nimellä The Big Drum. Surullista kyllä Mac Grianna on maannut haudassansa jo kaksi vuosikymmentä, ja hänen romaaninsakin makasi Irlannin valtion iirinkielisen kustantamon, An Gúmin, myrkkykaapissa kolme vuosikymmentä ennen kuin se 1960-luvulla julkaistiin. Nykylukijan on vaikea tajuta, mistä moinen johtui, sillä esimerkiksi mitään seksuaalisesti paheksuttavaa kirjassa ei tosiaankaan ole. Kauan se kuitenkin joutui odottamaan pääsyään lukijoiden käsiin, ja monet ovatkin surreet sitä, ettei se omana aikanaan saanut antaa uutta suuntaa iirinkielisen romaanin kehitykselle.

Lue lisää | Kommentit (5)

Vähän päälle parikymppinen Elina Tiilikka on noussut esikoiskirjailijaksi julkaisemalla omaelämäkerrallisen romaanin prostituoidun elämästä. Jos saan esittää kulttuurisääennusteen, niin veikkaan että odotettavissa on feministisiä kliseitä vatvova löpinäaalto naisten esineellistämisestä, yhteiskunnan pornoistumisesta ja kamalana patriarkaattina maailmaa hallitsevasta patriarkaatista. Mitään uutta ja oivaltavaa en odota kyseisestä lörpöttelystä seuraavan, enkä ainakaan usko ensimmäisenkään feministin myöntävän, että hänen aatteensa ja hänen aatetoverinsa ovat olleet rakentamassa sitä Suomea, jossa kaksikymppiset pohjalaistytöt voivat hairahtua myymään itseään.

Lue lisää | Kommentit (60)

Kaipa minunkin armoitettuna provosoijana ja pahennuksen herättäjänä täytyy sanoa jostain tästä Kaarina Hazardin kolumnin vaiheilta nousseesta kohusta, vaikka kyseessä onkin myrsky vesilasissa. En pidä Hazardia erityisen kaksisena kirjoittajana - syistä, jotka liittyvät aika kiinteästi tähän metakkaan - mutta suurimmalla osalla valittajista oli lähinnä torajyväjauhoja pussissaan. Oletettavasti kyseessä on pitkälti sama persupuolueen liepeillä notkunut jengi, joka nosti naurettavia kanteluita vihreistä parien viime vaalien yhteydessä ja joka nyt hakee mediahuomiota itselleen teeskentelemällä äänekkäästi pahastumista. Halmeen äiti on eri asia, koska hänellä on ihan lainkin mukaan oikeus nostaa kunnianloukkausjuttu hänelle läheistä vainajaa tölväissyttä kolumnistia vastaan.

Lue lisää | Kommentit (55)

Helsingin yliopiston historian dosentti Teemu Keskisarja näkyy historioitsijana painivan kovemmassa sarjassa kuin hänen sukunimensä antaa ymmärtää, sillä Hesarissa hän kertoo meille sellaisen tarinan Suomen historiasta, joka on aikaisemmin jäänyt kuulematta: helsinkiläisillä lyseolaispojilla oli vuonna 1905, suurlakon ja Venäjän vallankumouksen kenraaliharjoituksen aikoihin ihan oikea terroristijärjestö, Verikoirat, joka teki poliittisia murhia - näiden uhreiksi joutui haastattelun mukaan sekä ”pettureiksi” miellettyjä syntyperäisiä suomalaisia että venäläisiä sotilaita ja santarmeja.

Lue lisää | Kommentit (12)

Muuan erittäin paljon arvostamani bloggaaja kiinnitti huomioni siihen, että Helsingin Kuolemajärvi-kerhon puheenjohtaja oli Helsingin Sanomien yleisönosastossa valitellut lehdistön lepsua suhtautumista luovutetun alueen paikannimiin: Ensoa kutsutaan epähuomiossa Svetogorskiksi, hyvä kun ei Värtsilää Vjartsiljaksi, ja Vesterisen Vilin kurtusta kajahtaa epäilemättä Kondratjevon polkka. On tietysti tavallaan ymmärrettävää, että venäläisperäisiä lähteitä käyttäessä tekevälle sattuu kaikenlaista, ja vaikka monet meistä tietävätkin, että Primorsk on Koivisto, Priozersk Käkisalmi ja Kuolemajärvi Rjabovo, esimerkiksi Pörtsykkä (Snetkovo) ja Pölläkkälä (Baryševo) ovat vähemmän tunnettuja. Lisäksi - kuten monet luovutetuilla alueilla käyneet varmasti ovat panneet merkille - neuvostoaikana hallinnolliset olot on myllätty siinä määrin, että suomalaisia paikannimiä ei välttämättä voi suoraan sovittaa uusiin kunnallisiin rajoihin (vai mitä peevelin rajoneita ne kunnat nyt siellä lienevätkään).

Lue lisää | Kommentit (20)

Venäjän-ihannoinnistaan tunnetun pastori Juha Molarin tapaus on nyt edennyt tuomiokapituliin saakka, ja hänen pyhyytensä ura tuntuu olevan ainakin jossain määrin vaarassa. Omassa blogissaan Molari on uhkaillut kutsuvansa itärajan takaa tosi kovat kundit osoittamaan mieltään tuomiokapituliin, mutta tähän mennessä en ole lukenut ainakaan Hesarin nettisivuilta mitään väkivaltaisista yhteenotoista suomalaisten ja venäläisten välillä Espoossa. Toisin sanoen itänaapurilla ei ihan vielä ole tekosyytä panna panssareitaan liikkeelle, olkaamme siitä kiitollisia.

Lue lisää | Kommentit (34)

Tony Halmeen kuolemassa on aihetta toiseenkin kirjoitukseen, sillä lehtitiedot viittaavat siihen suuntaan, että hän riisti itse henkensä. Timo Soini sanoi omassa muistopuheessaan jotakuinkin niin, että Halme oli tavallinen suomalainen mies hyveineen ja vikoineen, mistä kommenttiosastollani jo kerittiin hieman pahastumaan: eivät kai ”tavalliset suomalaiset miehet” sentään ole ampuma-ase- ja huumerikoksiin syyllistyneitä sekakäyttäjiä? - Mutta kuolemistapansa Tony osasi kieltämättä valita suomalaiselle miehelle ominaiseksi. Puhukaamme siis itsemurhasta, tuosta suomalaisen kulttuurin kulmakivestä.

Lue lisää | Kommentit (59)

Viime viikolla Miss Suomi -ehdokas joutui jättäytymään koitoksesta pois paljastuttuaan myymälävarkaaksi - hän oli yrittänyt nyysiä rättikaupasta muotirytkyjä kolmen tuhannen mummonmarkan edestä - ja nyt sunnuntaina tuli tieto, että Tony Halme oli löydetty kuolleena kotoaan. Kuolemaan ei ilmeisestikään liity rikosta, ja turha sille olisi haeskellakaan sen ihmeempää selitystä kuin että miesparan vuosikaudet viinalla ja roinaamisella sotkettu elimistö lopultakin prakasi. Mutta ainakin nämä molemmat tapaukset antavat aiheen pohdiskella julkisuutta ja julkisuuden olemusta.

Lue lisää | Kommentit (47)

Viihdeuutiset kertovat, että John Carterin, avaruuksien Tarzanin, huimia seikkailuja on lopultakin alettu kuvata elokuvaksi - Willem Dafoe ilmeisestikin joutuu Tars Tarkasin, sankarin nelikätisen vihreän aseveljen rooliin, kun taas itse sankaria esittää kanadalainen näyttelijä, jolla on niinkin sopiva nimi kuin Taylor Kitsch. Tämä on tietysti aivan liian herkullinen uutinen, jotta voisin jättää sen kommentoimatta - onhan Carter yksi oman lapsuuteni sankareita. Tai miten sen nyt ottaa - vaikka nautinkin Carterin seikkailuista täysillä, en pikkupoikanakaan ottanut niitä kovin tosissani. Luonnontieteellisesti ne olivat silkkaa hölynpölyä, ja koko asetelma tuhat vuotta nuorina ja kauniina elävine ihmisineen on todellista turboeskapismia. Sarja ei edes yritä olla kovin vakavasti otettava: romaanien viehätys on juuri siinä hillittömässä ja pidäkkeettömässä irrottelussa.

Lue lisää | Kommentit (12)

Näin raittiin miehen näkökulmasta kansamme alkoholia käyttävä enemmistö vaikuttaa useinkin yhtä vieraalta ja eksoottiselta kuin kaikenlaiset Tarzan-kirjoissa kohtaamani nenärenkaaseen ja peniskoteloon sonnustautuneet alkuperäisheimot, jotka bongorumpuja paukuttaen - jumpu tumpu jyti pum - lietsovat henkiään tai pyytävät niiltä apua. Yksi esimerkki heimon oudoista rituaaleista on vaikkapa se, että se kiinnittää erityistä huomiota eri alkoholijuomien eroihin: sille vaikkapa samppanja on merkitys- ja symbolisisällöltään oleellisesti erilaista juomaa kuin olut, vaikka molemmat ovat alkoholipitoisia ja vaahtoavat. Erityisesti väkevissä tuntuu riittävän valikoimaa: on votkaa, viskiä, rommia, konjakkia, likööriä, grappaa, calvadosta sun muuta tsuikaa. Minun mielessäni nämä kaikki määrittyvät sanoilla ”eräänlainen viina”, ”jotenkin toisenlainen viina”, ”väkevä viina”, ”väkevämpi viina”, ”pahanmakuinen viina” ja ”vielä pahanmakuisempi viina”. Myöntää täytyy, että heimon tapoja vuosikausia sivusta seurattuani olen oppinutkin jotain: en esimerkiksi enää sijoita olutta ja Koskenkorvaa samaan ”eräänlainen viina” -kategoriaan.

Lue lisää | Kommentit (26)

Ibrahim Shkupollin liityttyä kosovolaisvahvistuksena suomalaisten joukkomurhaajien kasvavaan sarjaan ne tavanomaiset tyypit ovat netissä tietenkin virtuaalipiehtaroineet uhrien veressä ja mesonneet, että nythän heillä on moraalinen oikeus tappaa kaikki somalit, kun kerran kosovolaisetkin lahtaavat suomalaisia. Heikäläiset rääkyvät jo palstoillaan lähtevänsä vastedes liikenteeseen pyssy takin alla vaarallisten maahanmuuttajien varalta, laitonta tai ei; ja laittomuushan ei vaikuta asiaan, koska Suomen historian surkein, ammattitaidottomin ja avuttomin sisäministerska on jo vuosikausien ajan hyysännyt ja hyssytellyt ihmisiä uhkailevia rikollisia rasisteja ja sallii heille varmaan tämänkin. Mutta viis rasisteista: sekä viime vuosien uutiset että kenen tahansa rehellisen suomalaisen miehen muistot ja tunnot kertovat, että ainakin fantasioiden tasolla Ibrahimin tempaus tuntuu omakohtaisesti tutulta ja ymmärrettävältä.

Lue lisää | Kommentit (68)

Näinä epävarmoina aikoina, kun mustasukkaisuudesta seonnut pyssymies saattaa intoutua ammuskelemaan ihmisiä keskellä väkijoukkoa, on huojentavaa, että edes johonkin voi luottaa, nimittäin Matti Nykäseen. Hänkin nimittäin lienee ollut mustasukkainen tai jossain sen suuntaisessa mielentilassa huitoessaan vaimoaan taas kerran kättä pidemmällä tässä muutama päivä sitten. Mäkihyppääjäsankariamme odottaa mahdollisesti hyvinkin ankara ja ehdoton vankeusrangaistus, koska hän on nyt rikoksenuusija.

Lue lisää | Kommentit (24)

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla paljastui pedofiiliskandaali menneisyydestä, kun lestadiolainen saarnaaja, jo kaksi vuosikymmentä sitten kuollut mies, osoittautui pienten poikien hyväksikäyttäjäksi. Yksityiskohtia on saatavilla niukasti, mutta Österbottens Tidningin verkkosivujen mukaan asianomainen ahdisteli ennen muuta omia lastenlapsiaan. Peittelystä siellä syytellään jonkinmoista sisäpiiriä, jota asian paljastanut kirjoittaja, ilmeisesti itsekin aktiivinen lestadiolainen, luonnehtii lahkoksi.

Lue lisää | Kommentit (18)