Plaza

Veroale unohtui autojen varusteista

14.2.2008

Auton varusteetAutoveromuutoksen vaikutus siirtyi kiitettävästi uusien autojen hintoihin. Sen sijaan lisävarusteiden hinnat jäivät kovin monella merkillä ennalleen, vaikka niiden olisi pitänyt halventua jopa perusautoa enemmän. Moottori-lehti selvitti hintoja.

Tavoite alentaa vähäpäästöisten autojen hintoja toteutui vuodenvaihteessa jopa odotettua paremmin. Useimmat merkit nimittäin alensivat listahintojaan hieman enemmänkin kuin veronalennus olisi edellyttänyt. Mercedes-Benz, Chrysler, Dodge ja Renault halventuivat keskimäärin yli 1 000 euroa enemmän kuin pelkkä veronalennus vaikutti. Renaultin tilannetta selittää maahantuojan vaihtuminen tehtaan omistamaan yritykseen. Myös Volvon ja Škodan hintoja pudotettiin merkittävästi veromuutosta enemmän. Volvon osalta kysymys oli osittain runsaspäästöisten malliversioiden kilpailukyvyn säilyttämisestä. Myös eräät muut maahantuojat kompensoivat valmistajien avustuksella esim. automaattivaihteisten versioiden hinnoittelua hieman veromuutoksen hengen vastaisesti.

Dieselautojen hinnat alentuivat suunnilleen vastaavan suorituskyvyn tarjoavien bensaversioiden tasolle. Pikkuautojen ja pienten perheautojen hinnat alentuivat bensakäyttöisinä keskimäärin 8 % ja dieseleinä 15 %. Keskiluokan 2,0-litraisten mallien hinnat alentuivat 6 % ja dieselien 12 %. Isojen autojen bensaversioiden hinnat pysyivät etenkin 6-sylinterisinä versioina suunnilleen ennallaan, mutta dieselmallit halpenivat keskimäärin 10 %. Suurimpia voittajia olivat hybridiautot sekä taloudelliseen tekniikkaan muita valmistajia enemmän panostanut BMW.

Lisävarusteiden hinnat ennallaan

VakionopeussäädinAikaisempi autoveromalli oli lievästi progressiivinen, koska verotusarvosta suoritettiin euromääräinen vähennys. Lisävarusteiden verotus tämän takia oli jopa perusautoa ankarampaa. Niinpä lisävarusteiden hintojen olisi pitänyt veromuutoksen ansiosta alentua hieman perusautoja enemmän. Saman automallin eri malliversioiden erilainen veroprosentti monimutkaistaa maahantuojien hinnoittelua. Suuripäästöisten malliversioiden lisävarusteiden myynti ei ole yhtä kannattavaa kuin pienipäästöisten, koska lisävarustehinnat halutaan pitää samoina kaikille malliversioille.

Suurista automerkeistä ainoastaan BMW, Mercedes-Benz ja Renault ovat alentaneet lisävarusteiden hintoja samassa suhteessa kuin autojen hintoja. Myös Toyota pääsee lähes yhtä hyvään tulokseen. Citroënin, Seatin ja Audin lisävarustehintoja on alennettu hieman. Mazdan varustehintoja on myös osittain tarkistettu metalliväriä lukuun ottamatta. Muiden merkkien lisävarustehinnastot sen sijaan ovat ennallaan ja maahantuojat keräävät verohyödyn itselleen.

Mercedes18 eri merkkisen automallin tarkastelussa bensakäyttöiset mallit ovat nyt Suomessa keskimäärin 19 % Saksaa kalliimpia ja dieselit 15 % kalliimpia. Sen sijaan tehdasasenteiset lisävarusteet ovat Suomessa keskimäärin 42 % Saksaa kalliimpia. Ankarimmin suomalaisautoilijaa rokottavat Audi ja Volkswagen, joiden lisävarustehinnat ovat Saksaan verrattuna kaksinkertaisia. Myös Peugeotin, Fordin ja Citroënin lisävarusteet ovat Suomessa kalliita. Päinvastaisia esimerkkejä ovat BMW, Saab, Toyota, Kia ja Renault. Näiden merkkien lisävarusteet ovat Suomessa vain samassa suhteessa kalliimpia kuin itse autotkin.

Taulukossa on ilmoitettu lisävarustehintojen lisäksi mallisarjan vähäpäästöisimpiin kuuluvan dieselmallin sekä keskimääräistä tehokkaamman bensaversion hintakehitys. Lisävarustehintojen olisi pitänyt alentua vähintään näiden malliversioiden keskiarvon verran. Samoin varustehintojen prosentuaalinen ero Saksan hintoihin pitäisi olla enintään saman verran kuin uusien autojen hintojen ero Suomen ja Saksan välillä on. Useita varusteita sisältäviä paketteja ei ole vertailussa huomioitu. Edullisia paketteja on Saksassa tarjolla vähintään yhtä paljon kuin Suomessakin. Moniin Aasiassa ja USA:ssa valmistettuihin automalleihin ei ole saatavana juurikaan muita lisävarusteita kuin metallihohtoväri, joten toisessa taulukossa on verrattu metalliväristä perittäviä lisähintoja.

Autojen ja lisävarusteiden hintoja

Toyota CorollaHinnat Suomessa marraskuussa 2007 ja tammikuussa 2008 sekä vertailu Saksaan tammikuussa 2008.

Taulukossa on ilmoitettu lisävarustehintojen lisäksi mallisarjan vähäpäästöisimpiin kuuluvan dieselmallin sekä keskimääräistä tehokkaamman bensaversion hintakehitys. Lisävarustehintojen olisi pitänyt alentua vähintään näiden malliversioiden keskiarvon verran.

Varustehintojen prosentuaalinen ero Saksan hintoihin pitäisi olla enintään saman verran kuin uusien autojen hintojen ero Suomen ja Saksan välillä on.

Useita varusteita sisältäviä paketteja ei ole vertailussa huomioitu. Edullisia paketteja on Saksassa tarjolla vähintään yhtä paljon kuin Suomessakin.

 Autovero% 1/08Hinta
11/07
Hinta
1/08
Hinta Sak-sassa 1/08Muutos-% 11/07->1/08Ero Saksaan verrattuna
Alfa Romeo 159
2.2 JTS Sedan26,1 %37 99037 39029 900-1,6 %25,1 %
2.4 JTDm 200 hv Sedan21,9 %42 49037 99033 800-10,6 %12,4 %
Metalliväri 9909906800,0 %45,6 %
Xenon-valot 1 7501 7506600,0 %165,2 %
Nahkasisustus 1 9001 9001 7500,0 %8,6 %
Pysäköintitutka edessä ja takana 8908906700,0 %32,8 %
CD-vaihtaja 5905903700,0 %59,5 %
18” aluvanteet (2.2 JTS) 1 0901 0901 3500,0 %-19,3 %
Sähkösäätöiset etuistuimet 1 5901 5901 1000,0 %44,5 %
Trizone-ilmastointi 4004003600,0 %11,1 %
Keskimäärin    0,0 %43,5 %
Audi A6
2.8 V6 FSI Sedan24,7 %53 28051 90038 250-2,6 %35,7 %
2.0 TDI DPF Sedan20,9 %49 98043 90034 850-12,2 %26,0 %
Metalliväri 1 5001 5009050,0 %65,7 %
Nahkaverhoilu Milano 4 0303 8601 900-4,2 %103,2 %
18” aluvanteet 7-puol. (2.0 TDI) 4 1403 9702 000-4,1 %98,5 %
Urheilualusta 770740370-3,9 %100,0 %
Sähkösäätöiset etuistuimet 2 1202 0401 025-3,8 %99,0 %
CD-vaihtaja 870840420-3,4 %100,0 %
Mukautuva vakionopeussäädin 3 3703 2301 590-4,2 %103,1 %
Xenon Plus -valot 1 6701 6001 015-4,2 %57,6 %
Keskimäärin    -3,5 %90,9 %
BMW 5
525i Sedan21,6 %59 50054 60041 800-8,2 %30,6 %
520d Sedan17,6 %55 35047 60037 900-14,0 %25,6 %
Metalliväri 1 4201 270930-10,6 %36,6 %
Nahkaverhoilu Dakota 3 0602 7402 380-10,5 %15,1 %
Aktiiviohjaus 1 8301 6401 200-10,4 %36,7 %
18” aluvanteet 247 3 8803 4802 550-10,3 %36,5 %
Comfort-etuistuimet sähkötoimiset 3 0602 7402 010-10,5 %36,3 %
Pysäköintitutka edessä ja takana 1 2401 110810-10,5 %37,0 %
Xenon-valot 1 1801 0501 040-11,0 %1,0 %
CD-vaihtaja 660590430-10,6 %37,2 %
Keskimäärin    -10,5 %29,5 %
Citroën C4 Picasso
2.0 Exclusive23,0 %33 89030 90027 500-8,8 %12,4 %
HDi 110 Ambiance19,5 %31 69026 95023 600-15,0 %14,2 %
Metalliväri 5905904800,0 %22,9 %
Alcantara-verhoilu 1 4001 2001 100-14,3 %9,1 %
Panorama lasikatto 1 2001 000670-16,7 %49,3 %
Bluetooth 4504502600,0 %73,1 %
Pysäköintitutka takana 7007003600,0 %94,4 %
Alumiinivanteet 17” 1 2001 2006200,0 %93,5 %
DVD-videopaketti 2 5002 2001 950-12,0 %12,8 %
Kaistavaroitin
+taskupysäköintiavustin
 1 2001 2007800,0 %53,8 %
Keskimäärin    -5,4 %51,1 %
Fiat Grande Punto
1.4 16V 95 Dynamic 5d18,2 %17 99016 69015 230-7,2 %9,6 %
1.3 Multijet Dynamic 5d16,3 %19 49015 99015 680-18,0 %2,0 %
Metalliväri 3903904500,0 %-13,3 %
ESP 6706705000,0 %34,0 %
Radio/CD/MP3-soitin ohjauspyöräsäätimin 6506504200,0 %54,8 %
Vakionopeussäädin 3903901500,0 %160,0 %
15” alumiinivanteet 4504505200,0 %-13,5 %
Aktiiviset pääntuet 1001001000,0 %0,0 %
Manuaali-ilmastointi Active-malliin 9009001 1500,0 %-21,7 %
Automaatti-ilmastointi Dynamic-malliin 3003003100,0 %-3,2 %
Keskimäärin    0,0 %24,6 %
Ford Mondeo
2.0 Ghia 4d22,9 %33 62031 66025 775-5,8 %22,8 %
2.0 TDCi PF 140 Trend 4d19,6 %38 18033 28026 900-12,8 %23,7 %
Metalliväri 5505505100,0 %7,8 %
Sony radio+CD-vaihtaja 5005003900,0 %28,2 %
Pysäköintitutka edessä ja takana 9009005050,0 %78,2 %
Vakionopeussäädin (Trend) 5405402850,0 %89,5 %
Lämmitettävä tuulilasi (Trend) 2602602100,0 %23,8 %
Bi-Xenon -ajovalot 1 2901 2909600,0 %34,4 %
Nahkaverhoilu 2 9002 9001 3200,0 %119,7 %
17” aluvanteet D2YER (Trend) 1 6001 6001 1950,0 %33,9 %
Keskimäärin    0,0 %51,9 %
Kia Cee’d
2.0 EX 5d21,0 %22 69021 39019 750-5,7 %8,3 %
1.6 CRDi 115 hv EX 5d16,5 %23 59020 39020 580-13,6 %-0,9 %
Metalliväri 4904904100,0 %19,5 %
Manuaali-ilmastointi (LX) 9009008700,0 %3,4 %
Automaatti-ilmastointi (EX) 3903903800,0 %2,6 %
Automaatti-ilmastointi+nahkaverhoilu 1 3001 3001 0300,0 %26,2 %
Automaatti-ilmastointi+navigointi 1 3801 3801 2100,0 %14,0 %
Keskimäärin    0,0 %11,6 %
Land Rover Freelander 2
3.2 i6 SE30,5 %63 30064 50042 0001,9 %53,6 %
2.2 TD4 S23,4 %52 00044 50034 300-14,4 %29,7 %
Metalliväri 1 1001 000690-9,1 %44,9 %
CD-vaihtaja 650600410-7,7 %46,3 %
Premium Alpine-audiojärjestelmä 2 2502 1001 440-6,7 %45,8 %
18” kevytmetallivanteet 950900610-5,3 %47,5 %
Bi-Xenon -ajovalot 1 1501 050720-8,7 %45,8 %
Pysäköintitutka takana 600550370-8,3 %48,6 %
Automaatti-ilmastointi (E) 750650450-13,3 %44,4 %
Nahkaverhoilu (S) 3 9003 6002 460-7,7 %46,3 %
Keskimäärin    -8,3 %46,2 %
Mercedes-Benz C
C 230 Sedan25,6 %51 80048 60035 492-6,2 %36,9 %
C 200 CDI Sedan18,9 %46 80039 50032 993-15,6 %19,7 %
Metalliväri 1 4601 260881-13,7 %43,0 %
Nahkaverhoilu 3 2202 7701 940-14,0 %42,8 %
17” kevytmetallivanteet (200 CDI) 2 7402 1901 529-20,1 %43,2 %
Pysäköintitutka 1 3601 170821-14,0 %42,5 %
Taittuva takaselkänoja 510440309-13,7 %42,4 %
Vakionopeussäädin 360310214-13,9 %44,9 %
Kaksoisxenonvalot 1 6501 420994-13,9 %42,9 %
AMG Sport -paketti (200 CDI) 5 7204 9203 439-14,0 %43,1 %
Keskimäärin    -14,7 %43,1 %
Opel Astra
1.8 Cosmo 5d21,5 %26 40024 82022 235-6,0 %11,6 %
1.9 CDTI 88 kW Enjoy 5d19,9 %26 80024 20023 960-9,7 %1,0 %
Metalliväri 5755754750,0 %21,1 %
17” kevytmetallivanteet (Enjoy) 7707707450,0 %3,4 %
Automaatti-ilmastointi (Enjoy) 7507504050,0 %85,2 %
IDS Plus -alustajärjestelmä 1 0001 0006350,0 %57,5 %
CDC40 Opera -audiojärjestelmä 1 1501 1505200,0 %121,2 %
Bi-Xenon -kaarreajovalot 1 4001 4001 1800,0 %18,6 %
Ajotietokone 3303302750,0 %20,0 %
Pysäköintitutka takana 4504503650,0 %23,3 %
Keskimäärin    0,0 %43,8 %
Peugeot 207
Sport 120 5d18,5 %21 59018 99017 400-12,0 %9,1 %
Trendy HDi 90 5d16,0 %21 99018 99017 100-13,6 %11,1 %
Metalliväri 450440410-2,2 %7,3 %
ESP-ajonvakautus 1 000900460-10,0 %95,7 %
Vakionopeussäädin 5005002100,0 %138,1 %
Etusumuvalot (Trendy) 2002001500,0 %33,3 %
Pysäköintitutka (Sport) 620600360-3,2 %66,7 %
CD-vaihtaja (Sport) 400380410-5,0 %-7,3 %
Panoraama-lasikatto (Sport) 750700410-6,7 %70,7 %
Automaatti-ilmastointi (Sport) 50065051030,0 %27,5 %
Keskimäärin    0,4 %54,0 %
Renault Scénic
2.0 Dynamique23,2 %30 20028 00024 400-7,3 %14,8 %
1.9 dCi Dynamique19,9 %33 90028 70026 200-15,3 %9,5 %
Metalliväri 49054049010,2 %10,2 %
Bi-Xenon -ajovalot 1 0008601 000-14,0 %-14,0 %
CD-vaihtaja 830700400-15,7 %75,0 %
Pysäköintitutka takana 390300300-23,1 %0,0 %
Vakionopeussäädin 310250250-19,4 %0,0 %
Panoraama-lasikatto sähkötoim. 1 2601 2001 000-4,8 %20,0 %
Avattava takalasi 31036030016,1 %20,0 %
Kattokaaret 225170250-24,4 %-32,0 %
Keskimäärin    -9,4 %9,9 %
Saab 9-3
2.0t Vector Sedan22,9 %39 00036 95032 450-5,3 %13,9 %
1.9 TiDS PF Linear Sedan19,6 %38 15034 08031 050-10,7 %9,8 %
Metalliväri 8008007900,0 %1,3 %
Audiojärjestelmä Premium 150 7507508400,0 %-10,7 %
Bi-Xenon -ajovalot 1 0001 0009200,0 %8,7 %
Etusumuvalot 2502502450,0 %2,0 %
Sähkösäätöinen kuljettajan istuin 1 1501 1506900,0 %66,7 %
17” kevytmetallivanteet Y (Linear) 1 9001 9001 6500,0 %15,2 %
Nahkaverhoilu Premium 3 8503 8503 1450,0 %22,4 %
Pysäköintitutka takana + sadetunnistin 6506505450,0 %19,3 %
Keskimäärin    0,0 %15,6 %
Seat Altea XL
1.8 TSI Stylance 28 63026 58025 190-7,2 %5,5 %
1.9 TDI Reference 26 20022 61021 490-13,7 %5,2 %
Metalliväri 560540455-3,6 %18,7 %
Bi-Xenon -kaarreajovalot 1 3901 3301 050-4,3 %26,7 %
Pysäköintitutka takana 390380340-2,6 %11,8 %
Radio/CD-soitin 240230175-4,2 %31,4 %
Sivuturvatyynyt takana 580560260-3,4 %115,4 %
Urheilualusta 210200145-4,8 %37,9 %
16” kevytmetallivanteet Eldorado 540520360-3,7 %44,4 %
Tummennetut takaikkunat 1601601700,0 %-5,9 %
Keskimäärin    -3,3 %35,1 %
Skoda Octavia
1.8 TSI Elegance HB21,6 %29 94027 49023 850-8,2 %15,3 %
1.9 TDI Ambiente HB17,0 %28 14022 99020 590-18,3 %11,7 %
Metalliväri 5005003900,0 %28,2 %
Pysäköintitutka takana 5005003300,0 %51,5 %
Automaatti-ilmastointi (Ambiente) 6256254000,0 %56,3 %
17” kevytmetallivanteet (Ambiente) 1 0851 0858700,0 %24,7 %
Osanahkaverhous 1 0651 0659900,0 %7,6 %
Monitoimiohjauspyörä 5255253500,0 %50,0 %
CD-vaihtaja 5005003200,0 %56,3 %
Xenon-ajovalot (Ambiente) 8508508400,0 %1,2 %
Keskimäärin    0,0 %34,5 %
Toyota Auris
1.6 Linea Sol 5d20,6 %23 49021 50019 600-8,5 %9,7 %
2.0 D-4D Linea Terra 5d18,4 %27 40023 65019 750-13,7 %19,7 %
Metalliväri 540480480-11,1 %0,0 %
Bluetooth 3103103150,0 %-1,6 %
CD-vaihtaja 640630490-1,6 %28,6 %
Pysäköintitutka takana 3403403900,0 %-12,8 %
Xenon-valot (Linea Sol Sport) 800610850-23,8 %-28,2 %
16” kevytmetallivanteet Snowflake 5505507700,0 %-28,6 %
iPod-liitäntäsarja 270230180-14,8 %27,8 %
DVD-navigointijärjestelmä 3 5003 0002 620-14,3 %14,5 %
Keskimäärin    -8,2 %0,0 %
Volkswagen Golf
1.4 TSI 103 kW Sportline 5d20,9 %27 37025 19023 845-8,0 %5,6 %
1.9 TDI 77 kW Trendline 5d18,0 %28 88024 43020 475-15,4 %19,3 %
Metalliväri 5405404800,0 %12,5 %
Automaatti-ilmastointi 5905903150,0 %87,3 %
Bi-Xenon -ajovalot 1 8501 8701 0801,1 %73,1 %
CD-vaihtaja 650570355-12,3 %60,6 %
Pysäköintitutka takana 8308353700,6 %125,7 %
Vakionopeussäädin 6106201951,6 %217,9 %
Sumuvalot 5605601550,0 %261,3 %
Keskikyynärnoja edessä 3153201321,6 %142,4 %
Keskimäärin    -0,9 %122,6 %
Volvo V70
2.5 T Momentum26,2 %50 50050 40040 090-0,2 %25,7 %
2.4 D Kinetic21,2 %50 70045 20037 670-10,8 %20,0 %
Metalliväri 1 2001 2008100,0 %48,1 %
Mukautuva vakionopeussäädin 1 6002 5001 70056,3 %47,1 %
CD-vaihtaja 5005003600,0 %38,9 %
Sähkötoiminen kuljettajan istuin 1 1501 1509200,0 %25,0 %
Bi-Xenon -kaarreajovalot 1 4501 4501 3700,0 %5,8 %
Kattokiskot 5505502500,0 %120,0 %
Pysäköintitutka edessä ja takana 1 3001 3007700,0 %68,8 %
Nahkaverhoilu (Kinetic) 1 1001 1001 6900,0 %-34,9 %
Keskimäärin    7,0 %39,9 %

Metallivärin lisähinta

Moniin Aasiassa ja Yhdysvalloissa valmistettuihin automalleihin ei ole saatavana juurikaan muita lisävarusteita kuin metallihohtoväri. Vain muutamissa malleissa metallivärin lisähinta on laskenut autoveromuutoksen tahtiin.

Metallivärin lisähinta11/071/08Saksa 1/08Muutos-% 11/07->1/08Ero Saksaan verrattuna
Alfa Romeo 1478408405100 %65 %
Audi A39909906150 %61 %
Audi A5159015907700 %106 %
BMW 311801030770-13 %34 %
BMW 7165016101080-2 %49 %
Cadillac BLS115011507700 %49 %
Chrysler Sebring8008005800 %38 %
Chrysler 300C125012507900 %58 %
Chevrolet Kalos4304303900 %10 %
Chevrolet Epica4904904900 %0 %
Citroën C3440390410-11 %-5 %
Citroën C56906905000 %38 %
Dodge Caliber6806804800 %42 %
Fiat Bravo4904905200 %-6 %
Ford Fiesta4304304100 %5 %
Ford S-Max8008006100 %31 %
Honda Civic4204204800 %-13 %
Honda CR-V5905905250 %12 %
Hyundai Getz4004004000 %0 %
Hyundai Tucson5505504700 %17 %
Jeep Patriot6806804900 %39 %
Kia Rio3903902650 %47 %
Kia Sorento6906903900 %77 %
Lada 1192902903600 %-19 %
Lancia Ypsilon5905904000 %48 %
Lexus IS12001100720-8 %53 %
Mazda 35505504200 %31 %
Mazda 65505504500 %22 %
MB A850690512-19 %35 %
MB E16201440976-11 %48 %
Mini610510400-16 %28 %
Mitsubishi Colt5005003900 %28 %
Mitsubishi Grandis5005005400 %-7 %
Nissan Micra3503804009 %-5 %
Nissan X-Trail5505505500 %0 %
Opel Corsa45049540510 %22 %
Opel Vectra5755755250 %10 %
Peugeot 107380370360-3 %3 %
Peugeot 407600580490-3 %18 %
Renault Clio450380450-16 %-16 %
Renault Mégane4905204906 %6 %
Saab 9-58008008500 %-6 %
Seat Ibiza350340410-3 %-17 %
Seat Leon540520450-4 %16 %
Skoda Fabia500450360-10 %25 %
Skoda Suberb5005004400 %14 %
Subaru Impreza4004003400 %18 %
Subaru Legacy80080000 % 
Suzuki Swift3903903250 %20 %
Suzuki Grand Vitara4404404600 %-4 %
ToyotaYaris400350410-13 %-15 %
ToyotaAvensis550520520-5 %0 %
VW Touran6906905000 %38 %
VW Passat5405405300 %2 %
Volvo V507007006100 %15 %
Volvo XC90120012008100 %48 %
Keskimäärin670653510-2 %28 %


Lue myös juttu Tilastotietoa veromuutoksesta

Keskustelu aiheesta on avattu Nettixissä. Kerro mielipiteesi!

Autoliitto

Moottori 2/08


Sisältö

  1. Veroale unohtui autojen varusteista
  2. Tilastotietoa veromuutoksesta

Kommentit (0)

Takaisin ylös