Plaza

Europassi on eurooppalaisen ansioluettelo

2.10.2006

ansioluettelot, Koulutus, Eurooppa, kielitaito, tutkinnot, kieli, henkilötiedot, opiskelijat, EU

On vuosi 1995 ja Euroopan Unioniin liittyy uusia jäsenmaita, niiden joukossa Suomi. Tulevat euroopankansalaiset vannovat innoissaan neljän vapauden nimeen: työvoima, tavara, palvelut ja valuutta saavat nyt liikkua vapaasti Unionin jäsenmaiden välillä. Oi autuutta.

Kolme vuotta myöhemmin Euroopan komissio ja Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus aloittavat yhteistyössä projektin, jonka tavoitteena on poistaa liikkuvuuden esteitä jäsenmaiden väliltä. Siis kehittää yhtenäinen järjestelmä, jonka avulla suomalainen voisi osoittaa tutkintonsa ja ammatillisen pätevyytensä vaikkapa belgiassa - ja toisin päin. Vasta sitten voidaan ruveta puhumaan todellisesta liikkuvuudesta.

Vuoden 2005 alussa otetaan kaikissa EU- ja ETA-maissa käyttöön uusi Europassi, jonka avulla opiskelija tai työntekijä voi tuoda vertailukelpoisesti ja luotettavasti esille oman osaamisensa alalla kuin alalla.

Europassi on luotu kaikkien tämän mantereen kansalaisten apuvälineeksi, ja silti niin harva tuntee sen tarjoamat mahdollisuudet. Voisitko juuri sinä hyödyntää Europassia? Haluaisitko tuulettaa osaamistasi Euroopassa? Selvitetään, miten leimat passin sivuille lyödään.

Viisi asiakirjaa yksissä kansissa

Europassin perusasiakirja on ansioluettelo, josta käyvät ilmi koulutuksesi, aikaisempi työkokemuksesi sekä muu tieto-taito, joka elämäsi varrella on karttunut. Tämä CV (curriculum vitae) perustuu eurooppalaiseen ansioluettelopohjaan ja siihen voidaan liittää seuraavia Europass-asiakirjoja.

Kielipassissa kuvaat kielitaitoasi kuusiportaisella taitotasoasteikolla, joka on yhteinen kaikille eurooppalaisille. Kielipassiin voit kirjata myös kieliopintoja ja -tutkintoja. Näin esimerkiksi työnantaja ulkomailla saa selkeän kuvan keilitaidostasi.

Ammatillisen tutkinnon suorittaneena voit liittää Europassiin ammatillisen tutkintotodistuksen liitteen, joka on jälleen samanmuotoinen EU- ja ETA-maissa. Asiakirja sisältää tutkintokohtaista tietoa opintojen tasosta ja suoritustavasta, ammatillisesta pätevyydestä ja osaamisesta sekä jatko-opintokelpoisuudesta. Siis kaikesta siitä, millä valmistunut opiskelija on tähän mennessä markkinoinut itseään vain Suomen rajojen sisäpuolella.

Yhtälailla voit liittää Europassiin korkeakoulututkintotodistuksen liitteen. Tämä asiakirja on henkilökohtainen ja se antaa tietoja suorittamistasi opinnoista, tutkinnon tasosta ja kelpoisuudestasi jatko-opintoihin sekä työelämään. Liitteen saat suoraan korkeakoulustasi, vaikka opiskeluaika olisikin jo takanapäin.

Jos olet suorittanut jonkin koulutusjakson toisessa EU- tai ETA-maassa, voit pyytää siitä liikkuvuustodistuksen. Opetushallitus toimittaa koulutuksen järjestäjälle asiakirjapohjan, johon koulutusjakso merkitään: voilà, sinulla on jälleen yksi unionin sisällä vertailukelpoinen meriitti.

Europassin asiakirjat eivät korvaa esimerkiksi alkuperäisiä tutkintotodistuksia, vaan passiin kirjoitettu tieto on ikään kuin käännetty yleiseurooppalaiselle kielelle, jota työnantajat ja opiskelupaikoista päättävät tahot ympäri mantereen ymmärtävät. Eurooppa odottaa suomalaista osaajaa, enää pitää siis hankkia passi.

Nuoret osaajat

OsaajaPeten (21 v.) mielestä Europassi on ”toimiva idea, eikä tullut yhtään liian aikaisin”. EU:n sisällä liikkumisen pitäisi todella olla mutkatonta ja vapaata, eikä vain näennäisesti. Senhän takia aikanaan äänestettiin kyllä. Opiskelunsa Pete on jo ehtinyt aloittaa Suomessa, mutta valmistuttuaan hän suunnittelee heti perään joko jatkotutkintoa tai työpaikkaa keskisessä Euroopassa. Europassin kokoamista hän kokeili jo nyt.

”Surffasin ensin Opetushallituksen nettisivuille ja sieltä ohjattiin Euroopan neuvoston Europassi-sivulle. Sivun yläkulmasta kieli vaihtui helposti suomeksi ja pääsin kokoamaan ansioluetteloa. Eurooppalaiset vaatimukset täyttävän ceeveen kokoaminen liitteineen kuulostaa hankalalta, mutta toisin kävi. Tässä on ajateltu kaikkea.”

Henkilötiedot, työkokemus, koulutus, kielitaito ja muut henkilökohtaiset resurssit syötetään suomenkielisiin lomakkeisiin, joista jokaiseen löytyy lisäohjeita. Ansioluettelo alkaa rakentua pala palalta ja lopputulos on hyvinkin virallisen näköinen. Valmiin ansioluettelon liitteineen voi joko ladata tietokoneelle useassa eri muodossa (Microsoft Word, OpenOffice, Adobe PDF, HTML, XML) tai lähettää itselle sähköpostilla. Kaiken kukkuraksi XML-muotoon tallennettua ansioluetteloa voi myöhemmin muokata rasti-ruutuun-periaatteella. Eri työnantajille voi siis räätälöidä omat ansioluettelot, joissa on vain asiaankuuluvat työkokemukset ja koulutukset.

Pete on selvästi innostunut Europassista:

”Kokosin itselleni ansioluettelon, vaikken vielä aiokaan ulkomaille hommiin. Tämä hakkaa tekstinkäsittelyohjelmien valmiit cv-pohjat mennen tullen ja on todella paljon helpompi koota. Lisäksi sivulta löytyy yleisiä ohjeita hyvään ansioluetteloon ja mahdollisuus lisätä oma valokuva suoraan henkilötietojen viereen. Väittäisin, että suomalainenkin työnantaja on tyytyväisempi tähän hakemuksen liitteenä.”

Maria (25 v.) on opintojensa loppuvaiheessa yliopistolla, mutta suunnittelee vielä vaihtoon lähtöä ennen valmistumista. Europassista hän on kuullut vain huhuja, mutta uskoo tulevien ulkomailla suoritettavien opintojen nousevan paremmin esille Europassista, kun hän aikanaan ryhtyy hakemaan oman alansa töitä. Kotimaassa Maria uskoo passin myös selventävän hänen kielitaitoansa työnantajalle.

”En sulje pois ulkomailla työskentelyn mahdollisuutta. Uskoisin, että Europassilla töitä hakeva on paremmassa asemassa suhteessa sellaisiin työnhakijoihin, jotka muotoilevat itse oman CV:nsä. Työnantajan on helpompi saada kokonaiskuva hakijasta vilkaisemalla Europassia, jonka rakenteen hän jo tuntee.”

Maria iloitsee etukäteen myös siitä, ettei jokaista uutta paikkaa hakiessa tarvitse lähteä rakentamaan hakemusta ja CV:tä uudestaan, vaan perusasiat ovat Europassissa jo valmiina.

Siirry nyt Opetushallituksen Europass-sivustolle lukemaan lisää ja luomaan itsellesi Europassi. Osallistu myös Europass-kyselyyn ja voit voittaa meno-paluun vapaavalintaiseen kaupunkiin Euroopassa. Lisäksi arvotaan 4 kpl Kilroyn 100 euron matkalahjakortteja sekä 100 kpl Osaaja-paitoja. Ole nopea, sillä kilpailuaikaa on 15. lokakuuta 2006 saakka.

Heikki

1.

Markkinointi Europassista on ilmeisesti Suomessa hyvällä mallilla, mutta jotta tästä saatava hyöty olisi todellinen, täytyy markkinointi olla kunnossa myös muissa Euroopan maissa. Tietysti pelkkä hyvän CV:n kirjoittaminen itselle on jo sinänsä hieno asia!

2.

Loistava juttu! Keski-Euroopassa useita vuosia töitä tehneenä olen täysin idean takana. Ongelmana on todellakin vain se, että myös muut maat saadaan tukemaan Europassia. Suomalaiset tuntuvat olevan eurooppalaisista aina ensimmäisinä kehittämässä yhteiseurooppalaisia hankkeita, esim. Ranskassa ja Italiassa uudet hankkeet otetaan kyllä vastaan mutta niiden hyöty on minimaalinen!

3.

Erinomainen asiakirja. Tiedotuksessa on vain puutteita. Itsekin löysin tämän artikkelin sattumalta, kun jäi opiskelulta, työltä ja perheeltä hieman aikaa vilkaista netinkin puolelle. Voitaisiko ajatella tietoiskua TV:hen esim. uutisten aikaan ja lisäksi juttua vaikkapa A-studioon tai vastaavaan? Tavoittaisi varmasti lukuisia Europassista hyötyviä.

4.

Metsänpeikko: Asia oli esillä Aamu TV:ssä kuluvana maanantaina. Aikainen aamu ei tosin ollut paras mahdollinen aika, joten olisi hoenoa jos tästä saataisiin juttu myös ”ihmisten aikaan”.

5.

Metsanpeikon kanssa samoilla linjoilla ja samalla tavalla sattumalta itse löysin tiedon Europassista.

Kirjaudu sisään

Tai kommentoi vierailijana

HUOM! Rekisteröitymällä käyttäjäksi varaat itsellesi pysyvän nimimerkin!

Takaisin ylös